Itse puristettu appelsiinimehu on herkkua.
Ja eikun köröttelemään täyden masun kera kohti Vilamouraa. Sinne olikin yli 50 km matkaa. Clubilla olikin seinässä myynti-ilmoitus meidän asuintalon jostakin neljästä asunnosta. Me ollaan siis tuossa alakerran vasemman puoleisessa luukussa. Tää esitteen kuva on vanha, koska pensaat ovat kasvaneet huomattavasti ja antavat yksityisyyttä altaalta erittäin hyvin. Aika hintava silti, vaikka taso onkin hyvä. Mitkähän ovat kk maksut?
Tämä Vilamouran alue on todella vihanta verrattuna muihin neljään kenttään. Myöskin tämä on isoin kaikista Pestanan kentistä Albufeirassa.
Taidetta glubin terassin edessä. Eipä kuvassa oikein nuo rautalankaviritykset erotu, olivat hauskoja. Tuo istuva mieskin on patsas.
Auto haettu ja vielä keritään kylmät iceteat nauttia ennen lähtöä.
Kenttä olisi ollut oikein hyvä pelata kävellen trollin kanssa. Ekalla kerralla kuitenkin on hyvä mennä autolla, jotta näkee mitä edessä. Korkeuseroja tosi vähän ja siirtymätkin pystyi kävellen oikomaan.
Autoilijat ohjattiin ajamaan tietä pitkin joka väylällä valtaosin, joten kävelyä tuli pakosti paljon. Mittari näytti liikuntaa 13 km. Sanoisin, että 4km kävellen ja loput autolla.
Joka väylällä oli taidetta jossakin muodossa. En välttämättä hankkisi meidän puutarhaan.
Upeita puita ja tämä kenttä oli täynnä vettä.
Väylät olivat suiroja eli helkkarin kapeita.
Mitähän tääkin esittää?
Toinen toistaan upeampia villoja oli myöskin vieri vieressä väylien varrella. Toiset myynnissä ja toiset vuokrattavina.
Peltinen pelaaja.
Lätäköissä oli joutsen pariskuntia viettämässä päivää.
Kerta se on ensimmäinenkin, Sepon pallo jäi puuhun :) Ovat toiset puut tosi tiheitä.
Tästä jos olisi lyönyt pallon greenille, olisi saanut valita lahjapöydästä jotakin kivaa. Palloja, aurinkolasit, paidan, pyyhkeen. Sepon pallo hävisi, luultavasti meni reilusti yli ja minun pallo molskahti iloisesti veteen. Sen jo yiesinkin, Koska matka punaisilta oli n. 120m. Pitihän sitä kuitenkin yrittää.
Tyttö, joka oli hommaa hoitamassa, oli asunut kaksi vuotta Rovaniemellä.
Komeita kaisloja ison huvilan edessä.
Kierros ohi. Tuloksella ei viitsi elvistellä, mutta kivaa oli. Kahelleen pelattiin. Etuysi meni leppoisasti, kukaan ei ollut edessä eikä takana. Takaysillä taas saatiin odotella edellisiä ja perässätulijat huohottivat niskassa.
Upea palmu parkkipaikalla.
Nälkähän siinä taas tuli. Ajettiin rannalle ja löydettiin kalaravintola. Ruokaa odotellessa seurattiin foot volleytä.
Alkaa päivä painumaan ja ranta tyhjenee. Tuulee ja pilviä kerääntyy taivaalle.
Alkuun toivat leipää, kotijuustoa, sardiinitahnaa ja oliiveja.
Tonnikalafile mediumina salaatilla oli tilaus.
Minä sain salaatilla.
Mutta, jumal....ta, mikä siinä on, ettei mene perille!!!
Annoin palautetta, mutta poika pyöritteli vain päätään. Onko niillä niin vanhat kalat, että on pakko paistaa kypsäksi vai mikä vaivaa? Mitään kokkokoulua eivät ole varmasti käyneet.
Eihän tota syö edes nälkäinen kulkukissa.
Aikani kuluksi bongasin esitteen Hiekka-kaupungista. Sinne pitää päästä.
Kotikulmilla oli upea auringon lasku. Viimeiset pelaajat tulivat melko pimeässä 18. greenille. Vähän alkoi jo viluttamaan, vaikka lämpöä +25.
Huomenna vapaapäivä.
Olipas nojatuolimatkaajalla paljon ihmettelemistä, mutta on sitä ollut näköjään teilläkin. Kyllä alkaa jo itsellänikin silmissä siintää vihreät greeni. Mukavia päiviä ja hyviä lyöntejä jatkossakin.
VastaaPoista